11 elokuuta 2017

Kahvakuula kainalossa -blogin paluu arkeen

Nonni, nyt ollaan vauhdilla vietetty kesää ja siirrytään pikkuhiljaa syksyä kohden! Vietin kesälomaa myös täältä blogista ja nyt onkin sellainen tilanne, että tuli liki ahdistus, kun on paljon juttuja, joista kirjoittaa ja vähän aikaa niitä työntää eetteriin. Mutta lomalla on kuitenkin levätty, joten eiköhän kirjoituskone taas tästä käynnisty (nauraa).

Kuumissani Italiassa

Tunnustan, että nautin kesästä ja etenkin aikatauluttomista päivistä. Ja nautin myös omalla tavallani kirjoitustauosta blogin tiimoilta, vaikka se ei ole yhtään lukijaystävällistä pitää pitkiä taukoja. Mutta tästähän alan sitten purkaa kesällä tapahtunutta, joten ette jää mistään paitsi.

Ystäväni ja hänen naapurinsa kukkien kastelua ja
luontaisetuna sain poimia kypsyneet mansikat, nam!

Tänään blogilla on vuosipäivä. Ensimmäinen kirjoitus saatettiin eetteriin 4 vuotta takaperin ja sillä tiellä ollaan. Kertakaikkiaan hämmästyttävää, miten aika juoksee ja jaksan tätä hämmästellä aina. Kiva on ollut kirjoittaa ja huomata, että juttuja lukevat monet ympäri Suomen. Se tuntuu hirmuisen kivalta, kuten myös se, että on saanut tehdä yhteistyötä erilaisten tuotteiden ja palvelujen tarjoajien kanssa unohtamatta muita bloggareita. 


Blogissa istuu sivulla ja alalaidassa jatkossakin mainoksia, joita osa inhoaa ja osaa tutkii uteliaana. Minä tietysti toivon, että näistä ei ärsyynnytä ja, että mainoksia tutkitaan ja klikkaillaan. Jokainen klikkaus on arvokas ja jossain kohdin, kun liikenne on tarpeeksi reipasta, se voi tuottaa minulle muutaman euron. Suurista summista ei puhuta vaan senteistä, jotka maksetaan ulos, kun tietty raja täyttyy (minimissään 25 euroa). Kysehän on affliate mainonnasta (niin kutsuttua kumppanuusmarkkinointia), ja voin itse valita blogini sivuilla pyörivät mainoskumppanit, joiden mainoksia blogini sivuilla haluan pyörivän. Lähes kaikki tahot ovat sellaisia, joista itse tykkään tilata tuotteita tai joiden palveluja käytän ja olen kokenut toimiviksi. 
Yhteistyökumppanit ovat erikseen ja niitä, joiden kanssa teen yhteistyötä erikseen sovittaessa ja kaupallisessa mielessä. Näistä on yleensä erikseen myös mainittu blogitekstissä. 

Blogin synttärien kunniaksi mokkapaloja (ohje tulee myöhemmin)

Nytkin on muutama kiva juttu, joita voitte halutessanne hyödyntää. 


Bette Box, joka aiemmin tunnettiin nimellä LivBox, on kuukausittainen paketti, jonka sisältönä on valikoima erilaisiin kauneuskategorioihin kuuluvia tuotteita. Paketti sisältää sekä uusia että tunnettuja brändejä ja mukana on sekä täysi- että matkakokoisia näytteitä, joiden avulla pääsee testaamaan uusia tuttavuuksia ja löytämään itselleen uusia suosikkeja. Bette Boxin nettisivuilta löytyy lisätietoja ja syyskuun Bette Boxin saa tilattua itselleen kokeilumielessä hintaan 15,90€ klikkaamalla itsensä Bette Boxin tilaajasivulle blogin sivussa tai alaosassa olevasta mainoskuvasta ja käyttämällä mainoskuvakkeen ohessa kerrottua koodia. Tarjous on voimassa 20.8. 2017 asti.

Yhden Bette Boxin sisältöä


Laitilan kanatarhan ProEgg valkuaisjauhe (maku lemon), jonka ensimmäinen tarjous päättyi ja uusitaan nyt aiempaa edullisempaan hintaan. Sen verran on huomioitava, että tämä tarjous koskee tuotetta, jonka myyntipvm on 1.9.17, joten se on hyvä huomioida. Mikäli tuote ja maku kiinnostavat, saat sen tilattua Laitilan kanatarhan verkkokaupasta hintaan 18€/750gr + toimituskulut. Alennuksen saadaksesi klikkaa itsesi Laitilan kanatarhan verkkokauppaan, valitse tuote (Laitilan ProEgg Egg Protein -valkuaisjauhe (maku lemon) ostoskoriin ja kirjaa ostoskorissa alennuskuponki -kohtaan Proeggjauhe18
Tarjous on voimassa 31.8.2017 asti.

Katse eteenpäin, tulevaan ja miksei myös taivaalle

Oma kesäni oli sopivan vauhdikas ja leppoisa. On kuitenkin mukava palata lomalta arkirutiinien pariin, vaikka tiedä nyt sitten miten rutiinit tulevat muuttumaan. Yleensä jonkin verran. Miten teidän kesä on sujunut?

                                          Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti